Hippi-Sonja ja miten elämäni muuttuu?

Suomessa olin stressaantunut pieni pallukka. Kävin koulussa ja töissä. Näin kavereita silloin tällöin ja jos joku soitti kymmenen aikaan ja kysyi ulos, en todellakaan lähtenyt niin myöhään, edes iltapalalle.

Ajattelin, että tällaista elämä on. Kiirettä ja stressiä.
Monta yötä vietin hereillä. Pyörien sängyssä ja miettien huomista, tulevaa ja asioita, joita pitäisi tehdä nyt ja heti. Saatoin nousta keskellä yötä sängystä kirjoittamaan sähköpostia tai kirjoittamaan listaa, asioista jotka pitää hoitaa heti tai olisi pitänyt jo hoitaa.

Tunsin suurta tarvetta olla koko ajan tavoitettavissa ja kiinni stressissä. Tunsin koko ajan, että on pakko tehdä ja yrittää, jotta joskus pääsen töihin. Minusta tuntui, että mikään ei ole niin vaikeaa kuin hyvien töiden saaminen, omalta alalta. Tuntui etten ole tarpeeksi hyvä, kaunis, menestyvä, yrittävä, en koskaan ollut tarpeeksi.

Asiaa ei auttanut opettajat, jotka puhuivat journalistien työpaikkojen pulasta. Irtisanomisista, työttömyysluvuista. Mua alkoi haukotuttaa.

Stressi alkoi kärjistyä siihen, että palasin bussipysäkiltä kotiin koska luulin, että ovi jäi auki. Kahvinkeitin päälle, kissan vessan ovi kiinni. Palasin kotiin ja tarkistin kaiken ja puhuin itselleni ääneen, että varmasti sain kaiken tehtyä. Rynkytin ovea varmuuden vuoksi tasan kaksikymmentä kertaa, menihän se kiinni. Kaksikymmentä.

Unettomuus alkoi olla yleistä. Joinakin öinä nukuin viisi tuntia ja sekin oli koiran unta. Toisina öinä nukuin viisitoista tuntia ja se ei ollut tarpeeksi. Aloin rapistua.

En oikeastaan jaksanut enää mitään. Saatoin alkaa itkeä kotona ja vain ajatella, että mä olen niin väsynyt. Väsynyt.

Sitten päätin, että minä lähden vaihtoon koska ne todellakaan jaksa tätä rallia. Tavallaan tiesin, että Etelä-amerikassa on stressittömämpää.

Muutin tänne ja alkoi muutos. Kaikki stressini keskittyi seuraavaan minuuttiin. Miten selitän kahvilassa mitä tahdon? Mistä tiedän miten mennä kouluun? En koskaan ehtinyt miettiä tulevaa. Jossain hetkessä tapahtui muutos, en enää jaksanut stressata. Ihan sama jos kahvilan työntekijä nauraa kun sönkötän. Ihan sama jos vähän eksyn.

Tämä tavaton helpotus, stressittömyys, huolettomuus tarttui ihooni.

Olen kaunis ilman meikkiä, olen työteliäs aina, yritän parhaani ja olen tarpeeksi.

Sen minulle opetti Chile.

Pelikaanit

Valparaiso