Olen koko elämäni ollut jonkinlainen hävetys-magneetti. Ei ole kyse siitä, että mua hävettäisi helposti tai olisin jotenkin helposti nolostuva ihminen. Yksinkertaisesti olen nolo ihminen ja usein teen pieniä virheitä elämässä, jotka välillä hävettää mua.
Suomessa muistan kun kaikki aina ihmetteli sitä, että hei vitsi oot punanen. Miten nyt noin punastuit? Se saa punastuvan ihmisen aina punastumaan lisää. Koska se tuodaan esille ja kaikki kiinnittävät huomionsa naamani väriin, ompa se punainen.
Täälä elämäni punanaamana ei ole muuttunut.
Punastun helposti, todella helposti. Jos en muista jotain sanaa espanjaksi, jos sanon sen väärin, jos en kuule kunnolla tai jos muuten vain hämmennyn jostakin. Punastun. Toisinaan punastun söpösti, vähän poskipäistäni ja toisinaan punastun kaulaani myöten.
Chilessä olen lopultakin pakon edessä tottunut tähän luonnon ilmiöön, josta en ennen niin välittänyt. Nyt on ihan sama. Olen joka tapauksessa kummallisen näköinen täälä.
Täälä olen myös joutunut nolojen tilanteiden eteen niin monta kertaa, etten enää edes pysy laskuissa. Olen karaistunut nolostumaan, mutta yhä edelleen nolostun.
Yksi mieleenpainuvimmista noloista hetkistäni oli kun pidin esitelmää luokan edessä yksin. Tässä on jo katastrofin ainekset. Esitelmää ennen kasvojeni väri vaihteli varmasti lakanan valkoisesta punalaikulliseen, sekunneissa. Saatoin toisinaan muistuttaa liikennevaloa. Hetken saapuessa kapusin luokan eteen ja ajattelin, että no kymmenen vuotta harrastaja teatterissa on pakko auttaa jotain. Aloitin esitelmän ja se alkoikin luistaa odotettua paremmin. Selitin espanjaksi ummet ja lammet elokuvasta, josta pidin esitelmää.
Itseluottamus kasvoi silmissä ja kasvojeni väri pysyi tasaisena. Olin voittaja. Kunnes voitosta sokaistuneena laitoin muistilaput pöydälle ja aloin puhua ulkomuistista. Klassinen virhe. Sanoin ohjaajan nimen ulkomuistista. Koko luokka repesi nauramaan. En ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. Kaikki nauroivat ja no täytyykö edes sanoa kasvojeni väristä. Olin hämmentynyt.
Opettaja toppuutteli luokkatoverini hiljaisiksi ja selitti minulle. Kutsuit juuri latinoamerikan tärkeimpiä ohjaajaa transvestiitiksi rumalla slangisanalla.
Ajattelin mielessäni, että voin joko juosta luokan ovesta ulos ja itkeä vessassa kolme tuntia sitä miksen koskaan opi espanjaa tai sitten voin selvitä tästä. Sanoin, etteihän sitä tiedä, jos hän oli myös transvestiitti.
Jatkoin esitelmää (muistilappujen avulla) ja sain parhaan arvosanan, mitä voi saada.
Olen myös kutsunut tarjoilijaa pojan nulikaksi, unohtanut miten pyydetään kahvia ja nauranut kun joku kysyi suuntaa (en ymmärtänyt kysymystä, luulin vitsiksi).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti