Muistatteko mun ensimmäiset päivitykset Santiagosta. Minä muistan ja muistan yhä miten kirjoitin käsi täristen Burger Kingissä päiväkirjaan ja olin vihainen itselleni. Kuka ääliö päätti, että mun on päästävä Chileen?
Matka keveni päivä päivältä ja viikoittain huomasin edistystä kielitaidossa ja kulttuuritaidoissa. Tietty, yhä edelleen kompuroin joissakin asioissa ja unohdan kysyä mitä kuuluu tai pussaamisen sijaan saatan vain halata. Koska kaikkea ei voi heti muistaa!
Kuukaudet alkoi rullata hetki hetkeltä nopeammin ja yhtenä päivänä meillä oli suomalaisten juhlat. Mentiin baariin, jonka nimi oli Helsinki (jonka seinillä oli jäävuoria) ja juttelin yhden tytön kanssa. Hän puhui siitä miten puoli vuotta on lyhyt aika ja kun se vuosi on parempi. Mä pudistelin päätäni ja ajattelin, että kyllä tää puol vuotta on mulle paras aika. Kiva mennä kotiinkin.
Suurin piirtein kuukausi tämän jälkeen havahduin siihen, että vaihdosta oli jo puolet kulunut. Mua alkoi ahdistaa. Aluksi niin kaukana tuntunut kotimatka olikin jo nurkan takana. Pohdin chileläisten kavereiden ja vaihtarikavereiden kanssa. Mitä jos mä tahdonkin olla pidempään? Mitä jos mä en nyt vielä menisikään kotiin?
Lähetin muutaman vitsiltä tuntuvan sähköpostin koti-Suomeen ammattikorkeakouluun. Vastaus oli niin helpon kuuloinen, että meinasin jo pyörtyä. Senkun kyselet ja jäät jos tahdot. Kyselin ja vastaukset olivat iloisia. "Ihanaa, jos tahdot jäädä."
Lopulta menin käymään lentoyhtiön toimistolla.
"Moi voisinko vaihtaa mun lentolipun."
Vaihdoin lentolipun ensi kesälle (Suomen kesälle ja Santiagon talvelle), mä olen täälä vähän pitempään.
Ps. Mut yhä edelleen mun on teitä ikävä!
oi, tosi hauska kuulla! yks munkin vaihtokaveri oli sillon tullut vain puoleks vuodeks, mutta pysty onneks jäämään kokonaiseks vuodeks sit lopulta. kyllä puol vuotta on vaan ihan liian lyhyt aika. meidän pitää kyl oikeesti treffata jo pian!
VastaaPoista