Suola-aavikko, flamingoja ja upeita maisemia

Vietettiin San Pedrossa yks laiska päivä ja hostelli olikin täydellinen siihen. Hostellilla oli riippumattoja ja soi letkeä musiikki koko päivän. Aurinko paistoi ja oli mukavaa. Seuraavana päivänä startattiin meidän ekalle reissulle ja mentiin kattomaan flamingoja ja suola-aavikkoa ja hypättiin sisälle postikorttiin.

Reissuun lähdettiin sinisellä bussilla ja kuskin nimi oli Pedro. Lopuksi todettiin kuitenkin, että todennäköisesti kaikki kuskit sanoi nimekseen Pedron. Ekana pysähdyttiin suola-aavikolle, kello oli todella vähän aamulla joten aurinko ei vielä ollut lämmittänyt ilmaa tai maata ja hytistiin suola-aavikolla katsellen flamingoja. Oli aika ihmeellistä et sielä ne hytisi kylmässä ja söi vedestä pikku ötököitä. Ja niiden lähelle pystyi menemään eikä ne välittänyt mitään ihmisistä. Pedro kertoi, että talvisin flamingoja on suola-aavikolla sellaset parikymmentä ja kesällä sit jotain parisataa. Uskon hyvin ja silloin näky on varmaan uskomaton.

Maistoin suola-aavikkoa ja kyllä suolaa se oli. Pedron mukaan niin paljon, että jos kaivais 1,5 kilometriä alkais vasta tulla maata. Se myös selitti sen miksi maassa on suolaa mut en tietty muista enää. Jotenkin tais liittyä maan kuivumiseen, yllättäen koska oltiin maailman kuivimmalla aavikolla.

Minä ja Marine oltii nii ilosia et hypittii

Syötiin aamupalat bussin ulkopuolella ja jatkettiin matkaa kohti postikorttimaisemaa eli laguuneja. Noustiin vuoren rinnettä ylös bussilla, joka hypähteli hiekkatiellä pelottavan helposti. Katseltiin tulivuoria ja kuivunutta laavaa maassa. Kun saavuttiin rinteelle ajattelin, että no joo ompa hienoa ja näin tulivuoria. Ihan kivoja. Kun rinne alkoi viettää alaspäin, näin sen syyn miksi saavuttiin paikalle ja näky oli henkeä salpaava.

Ilma oli kirkas ja kirpeä ja mihin vain katsoi, näki kauniita värejä. Kuten jo sanoin, me oltiin sisällä postikortissa tai luontodokumentissa tai missä vaan mut ei oikeessa elämässä.

Mä olin tosi ilonen ku oli nii kauniit maisemat

Mun sydän vähän tykähteli ja päässä vippasi korkeuden takia mutta ei pahasti (en vielä tiennyt mitä on korkeudesta johtuva pahaolo, mutta sain pian tietää).

Meidän luotettava sininen bussi hajosi laguuneille ja Pedro lykkäsi meidät muiden turistibussien kyytiin ja lähdettiin takaisin San Pedroon. Matkalla pysähdyttiin pienessä kylässä, jossa en todellakaan osaa sanoa miksi pysähdyttiin mutta sen jälkeen mentiin takaisin San Pedroon ja vietettiin rauhallinen ilta mukavassa aavikkokylässä.