Maailman ihmeitä, vettä maan alta

Aamulla puoli neljältä soi herätyskello ja kammettiin ylös sängyistä. Ilma oli hirmuisen kylmä ja nousu lämpöisten peittojen ja vilttien alta oli kammoittava. Söin jugurtin ja vaihdoin vaatteet, pakkasin eväät mukaan ja hypättiin Marinen kanssa bussiin. Sanottiin heipat oppaalle ja sammutettiin valot bussista. Yöunet sai jatkua bussissa vielä muutaman tunnin kunnes siinä aamu kuuden aikaan saavuttiin korkeuksiin eli vuoristoon.

Ilma oli ehkä -14 tai jotain muuta vastaavaa mutta se tuntui niin kylmältä ilman talvitakkia ja kunnollisia talvikenkiä. Hytistiin kylmässä ilmassa ja varpaita kipristeli. Noustiin ulos busseista ja luonnon upea esitys alkoi.

Kylmä ilma ja maan alla oleva kuuma vesi kohtasivat ja syntyy geisirejä. Ne kohosivat korkealle ja pitivät samanlaista ääntä kuin kannen alla poriseva vesi. Jotkut puskivat tasaisesti höyryä korkeuksiin ja toiset sammuivat ja alkoivat uudelleen.

Alkava geisiri, muutaman vuoden päästä siitäkin tulee varmaan vettä tai ehkä jo tänää!

Mutta vähäinen yöuni ja riittämätön ruoka, sekä tottumattomuus kostautuivat mulle ja Marinelle. Päätä alkoi särkeä ja sen jälkeen alkoi maa jalkojen alla keikkua. Korkeus aiheutti ensimmäisen kerran ongelmia. Marinelle tuli niin paha olo, että hän lähinnä nuokkui bussissa ja käveli mun perässä kun pystyi muttei pystynyt nauttimaan näkemästään ollenkaan.

Mä hyppäsin kylmästä huolimatta veteen ja lilluin maan lämmittämässä vedessä jonkin aikaa. Ylös nouseminen oli kammoittava ajatus ja kun nousin, juoksin äkkiä kuivattelemaan ja vaihtamaan vaatteet. Yhä edelleen hieman kipeänä, kuulin mielessäni äitin moitteet siitä, että tein tyhmästi koska nyt saan keuhkokuumeen. Voin kuitenkin paljastaa, että sairauteni ei kuitenkaan pahentunut, onneksi.

Matkalla takaisin nähtiin laamoja tai vicunoja, en tiedä mikä niiden ero on. Eläimiä kuitenkin!
Pikkuhiljaa geisirit pienenivät ja menivät kokonaan pois. Ilma oli lämmennyt tarpeeksi. 

lopuillaan olevia geisirejä, pian ne meni pois