Matkalla takaisin rannikolta Santiagoon ja saastepilvien keskelle, katsottiin ylös taivaalle. Taivas oli kummallinen, ei kuuta ja keskellä taivasta komeili pilvi ja tähtikerrostuma eli linnunrata. Näky oli ehkä yksi hienoimmista, jota olen koskaan nähnyt. Häikäisevän kaunis ja sanattoman kaunis. Siinä hetkessä ajattelin sitä miten pikkuisia me ollaan ja miten turhista ja tyhmistä asioista sitä usein stressaantuu. Kuinka ihmeellisiä asioita sitä välillä pelkää ja turhaan. Niiden kauniiden tähtien alla ajattelin, että kyllä se siitä. Kaikki on kuitenkin aina vain suhteellista ja kun katselin linnunrataa olin onnellinen.
Seuraavat kuvat eivät todellakaan ole minun ottamiani mutta tahdon jotenkin jakaa sen mitä näin.
 |
| copyright: Babak A. Tafreshi |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti